-
Synestesia - Suomenkielistä metallia jo vuodesta 2001
-
- - -
-
Haastattelut Miasmassa ja Korroosio.fi:ssä 11.11.2007
Synestesia on saanut kunniakkaasti tilaa kotimaisissa eturivin metallimedioissa, Miasmassa ja nettizine Korroosiossa. Miasman uusin numero on saatavana hyvin varustelluista lehti-pisteistä kautta maan ja Korroosion haastattelu on ollut linjoilla tästä viikosta lähtien. Synestesia toivottaa mukavia lukuhetkiä!

Samoin toivotamme myös hyvää isäinpäivää kaikille Suomen vastuuntuntoisille isille!
-


Helsingin korjuu 5.11.2007
Hohhoijakkaa! Onpa tätä mahdollisuutta jo odotettu: rakkaan pääkaupunkimme Helsingin valloitusretki on vihdoin kiikarissa! Tarkemmin sanottuna, ensivuoden maaliskuun 28. päivä Helsingin Night Life Rock -ravintolassa Synestesia nousee lauteille Pressure Points -nimisen heinolalaisseurueen kaverina. Merkatkaapa jo siis hyvissä ajoin kalentereihinne tuo päivämäärä, arvon pääkaupunkiseudun synesteetikot.

Asian sivusta voidaan kertoa, että bändi puuhastelee tällä hetkellä vimmatusti kulisseissa tulevia edesottamuksiaan valmistellen. Kalle kävi toissaviikolla Saksassa imemässä uusia ideoita ja Jonne oli koko viime viikon Virossa tutustumassa sikäläisiin tapoihin ja perinteisiin. Samalla veikkoset tietenkin levittivät Synestesian sanomaa paikkalisen kulttuurikerman keskuuteen. Myös uuden materiaalin kypsyttely on aloitettu. Voi pojat ja veljenpojat!
-


Keikan jälkilöylyt 22.10.2007
Synestesia keikkakalenteri on jälleen kerran syöty tyhjäksi. Anniksen lauteet lämpenivät tuttuun tyyliin mukavasti menneenä lauantaina ja kiitämmekin kaikkia paikalla olleita. Kuvia tapahtumasta otti jälleen Niko Juhola.

Kuten sanottu, tällä hetkellä keikkakalenterimme ammottaa tyhjyyttään tulevien esiintymisien kohdalla. Toivon mukaan muutos tähän hiljaiseloon saadaa pikimmiten. Muistathan, arvon keikkajärjestäjä, että Synestesian on aina valmis valloittamaan myös sinun yleisösi! Ota yhteyttä rohkeasti.
-


Syyskeikkaa ja -terveisiÄ! 13.10.2007
Synestesia-leirissä on syksyn tullen keskitytty tiedustelu- ja propagandatoimintaan. "Ihmisen nimeen" julkaisemisen myötä aloitettiin media- ja levy-yhtiökentän häirintä ja tähän mennessä työ on tuottanut muutamia mielenkiintoisia kontakteja. Osa näistä kontakteista konkretisoituu kaikelle kansalla koettavien haastattelujen muodossa erinäisissä medioissa tulevan kuukauden aikana. Yhteistyövirityksistä levy-yhtiötahojen kanssa emme tässä vaiheessa kommentoi sen enempää kuin sanomalla, että jotain sutinaa on todistetusti olemassa.

Ajankohtaisempi ilmoitusasia on yhtyeen aktivoituminen jälleen konsertoinnin suhteen! Viikon päästä lauantaina 20.10. Synestesia valloittaa jälleen Porin Anniksen lavan, seuranaan Codeon, Elenium ja Autere. Piljetin hintaa kuin soittoaikaakaan emme vielä ole saaneet tietoihimme, mutta ilmoitamme näistä seikoista välittömästi kun varmistuksen saamme.

Lyhyesti ja ytimekkäästi: kaikki Annikselle viikon päästä lauantaina!
-


"Ihmisen nimeen" -cd julkaistu! 10.9.2007
Menneen lauantain "Ihmisen nimeen"-teemainen levynjulkaisukeikka Porin Baarikaapissa oli mainio ilta, kaikin puolin! Mahtavan meiningin läpi setin ylläpitänyt huikea yleisö takasi omalla aktiivisudellaan epäilemättä Synestesian tähän astisen taipaleen parhaimman keikan. Iso kiitos siis kuuluu jokaiselle paikalle vaivautuneelle! Iloinen lisä illassa oli lavalle lentäneet naiselliset alusvaatteet, jotka myöskin osaltaan olivat aivan uusi juttu yhtyeen jäsenistölle!

Hienoja kuvia esiintymisestämme otti hovikuvaajaksemme piakkoin kruunattava Niko "Juho Nikola" Juhola. Jos kameraasi tarttui illan aikana mainittavia otoksia, otamme niitä ilomielin vastaan esim. osoitteeseen webmaster(at)synestesia.net.

"Ihmisen nimeen" -cd:n julkaisun myötä ovat myös levyn postitukset lähteneet käyntiin. Lisää tilauksia otamme edelleen vastaan avokäsin!

Seuraavaksi katseemme suuntautuu ensikuussa tapahtuvaan Anniksen hevi-iltamaan, jonne meidät on jälleen iloksemme kutsuttu. Pysytään kuulolla!
-


LevynjulkaisuKeikka 8.9.2007 3.9.2007
Uusin tuotoksemme "Ihmisen nimeen" on saanut internetjulkaisupäivämääränsä jälkeen yllättävän positiisen vastaanoton ja iloksemme voimme kertoa latausmäärien olevan jo nyt ennätyslukemissa.

Menestyksen toivotaan jatkuvan vähintään samansuuntaisena kun "Ihmisen nimeen" -minialbumi julkaistaan perinteisessä cd-formaatissa 8.9.2007. Levystä on otettu 200 kpl:n painos joka pääpainoisesti on tarkoitettu promoamistarkoituksiin mutta jota myös myydään kaikille sitä halajaville sovinnaiseen 7 €:n kappalehintaan. Nopeille tilaajille kylkiäisenä myös aito Synestesia-kangasmerkki esim. kurahaalaria koristamaan!

"Ihmisen nimeen"-julkaisun kunniaksi järjestämme konserointitilaisuuden Porin Baarikaappi -juottolassa tulevana lauantaina. Sisäänpääsy tilaisuuteen maksaa 3 €, ovet aukeavat klo 20. Tule todistamaan Synestesian tähän astisen uran ehdotonta tähtihetkeä omin korvin - ja tuo toverisikin!
-


"Ihmisen nimeen" julkaistu! 15.8.2007
Synestesia ylpeänä esittelee neljännen studio-olosuhteissa äänitetyn musiikkiteoksensa: "Ihmisen nimeen" omakustanne-ep on julkaistu tällä päivämäärällä koko luomakunnan iloksi täysin ilmaisena verkkojulkaisuna! Siirry viipymättä tallentamaan oma kopiosi!

Kaikille halukkaille teoksemme on saatavana myös perinteisessä cd-formaatissa 8.9. lähtien. Ennakkotilauksia otetaan kuitenkin jo nyt vastaan. Cd-muotoinen "Ihmisen nimeen" kustantaa postikuluineen 7 euroa ja tilaajalle on luvassa kylkiäisenä virallinen Synestesia-kangasmerkki!

Uuden julkaisumme kunniaksi olemme myös päättäneet järjestää konsertointitilaisuuden Porin Baarikaappi -ravintolaan 8.9. kuluvaa vuotta. Tästä tarkempaa tietoa lähempänä ajankohtaa.
-


Julkaisupäivä lähenee ja keikkoja sovitaan 22.7.2007
Porilaislähtöisen kvintettimme tähän astisen elämän yksi merkittävimmistä päivistä on jo aivan kulman takana. "Ihmisen nimeen"-julkaisumme käy tällä hetkellä läpi viimeisiä miksauksia jonka jälkeen teos siirtyy masterointiin. Koko komeus räjähtää ilmaiseen nettijakeluun yhtyeen kotisivuille 15.8.2007!

Syksyn ensimmäinen keikkapäivämääräkin on jo alustavasti sovittu: Synestesialla on jälleen ilo esiintyä rakkaalla kulttuuritalo Anniksen lavalla Porissa 20.10.2007. Seuranamme illan riennoissa ovat Codeon, Elenium ja Autere.
-


Kuulumisia työstön keskeltä 6.7.2007
"Ihmisen nimeen" -julkaisumme hivuttautuu pikkuhiljaa kohti finaalia. Vielä muutama hetki studiossa jonka jälkeen albumi siirtyy tekniseen viimeistelyyn, toisin sanoen miksauksen kautta masterointiin. Yhtyeen jäsenistö on suoraan sanoen tulisilla hiilillä odotellessaan uutukaisensa ulos pääsyä! Parhaiten pysytte perillä Synestesian maailmanmenosta seuraamalla studiopäiväkirjaamme.
-


uutta syntyy, Ilme muuttuu 14.6.2007
Matka etenee, seuraava virstanpylväs lähenee ja sitä mukaan ilme tiukkenee. Tulevan teoksemme äänityksien suhteen olemme voiton puolella, kaikki instrumentalistit ovat jo osuutensa hoidelleet. Näin ollen voimme hyvin tunnoin ilmoittaa, että laadukasta viihdettä kansalle on luvassa.

Tulevan "Ihmisen nimeen" -teoksemme sisällys:
1) Terrigenus
2) Raadelma
3) Korjuu
4) Juuret tämän maan
5) Corvus Monedula
6) Särkynyt mies
7) Ihmisen nimeen

Omaamme ja seuraajiemme odotuksia kiihottaaksemme on www-sivuillemme luotu teemanmukainen ilme. Myös uusi uljas ryhmäkuvamme on nähtävissä yhtye-osiossa. Jäsenten yksittäiskuvat tullaan päivittämään lähiaikoina. Originaalit valokuvat otti Niko Juhola.

Pysykää ajantasalla seuraamalla studiopäiväkirjaamme.
-


Studioaherrus alkanut! 5.6.2007
Pikaisena ilmoituksena kerrottakoon, että ensimmäinen viikonloppu studiossa on takana! Tässä vaiheessa kaikki rummut ja bassot on nauhalla ja aikataulussa ollaan jopa ehkä hieman edellä. Koe tarkemmat studiotunnelmat virallisessa studiopäiväkirjassamme.

Uuden levyn julkaisua odotellessa sopii maiskutella vielä edellisen tuotoksemme saamaa positiivista vastaanottoa median edustajien keskuudessa. Uusimpana ylistäjänä joukkoon liittyi Finnish-Metal.net. Ja tästähän pistetään paremmaksi!

Www-sivumme tulevat uudistumaan kesän aikana, toivon mukaan mahdollisimman pian. Samalla koetaan koko yhtyeen uuden ilmeen lanseeraus. Jännittäviä ja työn täyteisiä aikoja elämme jälleen, ystävät hyvät!
-


KUVIA, KEIKKAHIKEÄ
JA ODOTUSTA
1.5.2007
Kevät on tunnetusti yhtä odottamisen aikaa. Kylmä virvoikejuomapullo kohoaa huulillemme samalla kun laskeudumme muovisen terassituolin kolkkoon syleilyyn odottamaan kesän lämpöä saapuvaksi. Vieläkin enemmän kuitenkin yhtyeemme jäsenistö on jo keskittänyt energiansa ja odotuksensa tuleviin studio-sessioihin, jotka polkaistaan käyntiin viikolla 22. Kesäajan mahtia väheksymättä: jotain suurempaa tulossa, ihmiset hyvät!

Olemuksestamme ja kevään keikkamenestyksestä muistuuttaksemme on Media-osion "Kuvat"-otsikon alle lisätty todistusaineistoa menneistä esiintymisistämme. Seuraavat keikkakuvat napsaistaan näillä näkymin Turun S-Osiksessa jo vajaan parin viikon kuluttua, 11.5.. Kaikki mukaan ja kamerat kanssa!

Yhtyeestä on otettu myös tulevan julkaisumme linjaa tukevaa ns. promokuvamateriaalia. Tämän julkaisuajankohta on vielä auki, mutta sen verran voinemme paljastaa, että märkänä ja mutaisena poseeraaminen +7-asteen lämmössä yhdistettynä paikoin puuskittaiseen pohjoistuuleen voi olla melkoisen virkistävä kokemus!
-


Paita tuli, paita meni 19.4.2007
Kauppa se on näemmä mikä kannattaa! Kaikki t-paidat, sekä ladyfit-paidat on alustavasti varattu. Huppareista myös loppui koko S, eikä muitakaan kokoja ole kuin korkeintaan muutama jäljellä. Muistakaa silti että kaikki tilaukset ovat vasta alustavia, eivätkä sitovia joten halukkaille saattaa joitain hajakokoja tulla saataville mikäli kaikki eivät varaamiaan paitoja sittenkään lunasta. Näistä paidoista ilmoitamme myös täällä.
Vielä siis ehtii kuitenkin Hupparikaupoille!

Synestesia kiittää kaikkia ennakkotilanneita lämpimästi ja esittää syvimmät pahoittelunsa niille jotka ehtivät tilauksensa lähettää ja joutuvat jäämään tyhjin käsin.
-


Viralliset synestesia-paidat pian saatavilla! 17.4.2007
Ensimmäistä kertaa kautta ihmis- ja eläinkunnan historian on virallisia Synestesia-paitoja saatavilla! Paitoja löytyy kaiken kaikkiaan kolmea eri mallia; tavallinen t-paita, ladyfit t-paita sekä vetoketjullinen huppari. Värivaihtoehtona luonnollisesti musta. Ennakkotilauksia otetaan vastaan. Tutustu viipymättä tarkemmin ja tilaa omasi!

Asiallista on myös muistuttaa lähestyvästä Eurajoen valloitusretkestämme, joka ottaa siis paikkansa Karhunkynsi Metal Festivaaleilla jo alle kahden viikon kuluttua, perjantaina 27.4. Mukana myös Cremated, The Fadal, Malvo, The Antarctium ja Ajattara.
-


Studioajat lyÖty lukkoon! 31.3.2007
Kaikki meni niin kuin kaavailtiinkin eli studio saatiin kesäksi järjestettyä. Äänen tallennuksesta ja soundien taikomisesta vastaa jo viime äänitteeltä tutuksi tullut Jori Haukio. Studioon astumme 1. kesäkuuta ja alustavan aikataulun mukaan 8. heinäkuuta kuljemme ovesta ulos äänitykset takanamme. Äänite julkaistaan edellisen valtaisasta suosiosta intoutuneena jälleen ilmaiseksi internetiin. Tämän lisäksi toki otetaan myös rajoitettu cd-painos.
-

Synestesia valmistelee studiourakkaa 28.2.2007
Synestesia on jo hyvän aikaa hionut uutta timanttiaan ja pahimmat särmät alkavat silota ja uuden levyn materiaalit alkavat olla kohtuullisen hyvin nipussa. Studiota onkin alustavasti varailtu tulevaksi kesäksi. Uudesta materiaalista tullaan joitain näytteitä kevään keikoilla esittämään vaikka itse levyn julkaisu osuneekin vasta loppukesään. Lupaamme, että odottavan aika on pitkä!

Samaan hengenvetoon kiitämme mukavan lukuisaa yleisöä joka yhtyettä vauhditti menneellä Anniksen revanssikeikallamme. Toivottavasti yhtä reipas meno jatkuu seuraavassa konsertointitilaisuudessammekin, joka siis on Eurajoen Karhunkynsi Metal Festivaaleilla 27.4.
-

Turku tuleen! 14.2.2007
Ilouutisia Synestesian Aurajoen seuduilla majailevile ystäville: yhtyeemme on esiintyvä 11.5. Turun S-Osiksessa Extemporechordsin järjestämissä Suomihevi-iltamissa! Tarkempaa infoa lähempänä ajankohtaa.

Edelleen haluamme kuitenkin muistuttaa, että seuraava esiintyminen on jo runsaan viikon kuluttua Porin rakkaan kulttuuritalo Anniksen tiloissa. Nahkarannekkeet tiukalle ja tukka ojoon, mars!
-

Soundi palkitsee vihdoin 24.1.2007
Suomen tämän hetken arvostetuimman rock-lehden arvostelu "Heikkojen Herralle"-ep:stä on puolivuotisen odotuksen jälkeen vihdoin täällä. Yhtye on iloinen, että odottaminen oli tuskastumisen arvoista ja arvio oli tällä kertaa oikein mainio. Lue itse arvostelut-osiossa.

Samassa yhteydessä voitaneen myös ilmoittaa, että alustavasti on sovittu Synestesian esiitymisestä Eurajoen Karhunkynsi Metal Festivaaleilla 27.4. Tarkempaa infoa on luvassa lähempänä ajankohtaa.

Sitä ennen muistakaa toki tulla katsastamaan yhtyeen keikkakuntoa Porin Annankatu 6:een 24. helmikuuta. Mukana myös Kill the Romance, Gore ja Codeon.
-

Arvio Miasmassa 18.1.2007
"Heikkojen Herralle" on saanut osakseen myös Miasma -lehden kriitikon arvion, lue tarkempi vuodatus arvostelut-osiossamme. Muistakaa arvon median edustajat, yhtyeemme tarjoaa jatkossakin avokäsin "Heikkojen Herralle"-teosta arviointikäyttöön veloituksetta! Ota yhteyttä.

Kuten huomata saattaa, parhaimmillaan tarkastelusi alla oleva etusivumme sai myös osakseen pienen kurinpalautuksen uuden vuoden kunniaksi. Historiatiedon ystävät, älkää peljästykö, vanhat tiedotteet ovat edelleen luettavissa toisaalla.

Ulkomaan ystäviämme silmällä pitäen julkaisimme pienimuotoisen version sivuistamme englannin kielellä. Kielivalinta tapahtuu jatkossa kätevästi saavuttaessa osoitteeseen http://synestesia.net. Suora linkki suomenkielisille sivuille on http://synestesia.net/fin - päivittäkää siis kirjamerkkinne, ystävät!
-

IMPERIUMIN ARVIOITAVANA 4.1.2007
Lähes ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen suomalaisen metallimedian mahti, Imperiumi, julkaisi arvostelunsa "Heikkojen Herralle"-ep:stämme. Yhtye on mielissään osakseen saamastaan huomiosta. Lue sinäkin imperiumilaisen mietteet levystämme arvostelut-osiossa.

Näin jälkikäteen yhtye toivottaa lupaavaa ja metkukasta vuotta 2007 jokaiselle ep:mme omaavalle! Jos et kyseistä teosta omista, vielä ei ole myöhäistä liittyä joukkoon.




-
- - Kampas Recors
-




Synestesia © 2001-2008



-